Kasvatamme puutarhan ja yhteisön.
Hoidamme yhteisöpuutarhan kokonaisuuden viljelijähausta loppuraportointiin. Tilaaja saa toimivan puutarhan, osallistujat puutarhurin tuen ja yhteisen paikan kasvaa.
Suunnitellaan teidän kohteenne ↗
Yhteisöpuutarhat palveluna
Kaupungeille, taloyhtiöille, toimistoille, hoivakodeille, kouluille ja päiväkodeille. Puutarha voi olla siirrettävä kausikohde tai pysyvä osa pihaa. Aikaisempaa viljelykokemusta ei tarvita.
Yhteisöviljelyssä ihmiset kasvattavat ruokaa ja hoitavat puutarhaa yhdessä. Viljelypaikkoina voivat olla omat laatikot tai yhteiset viljelyalueet, ja satoa, osaamista ja hoitovastuuta voidaan jakaa. Puutarha tarjoaa paikan tutustua naapureihin ja osallistua oman lähiympäristön kehittämiseen. Yhteinen tekeminen vahvistaa yhteisöllisyyttä, tuo eri-ikäisiä ihmisiä yhteen ja lisää pihan viihtyisyyttä. Samalla opitaan kasvien hoidosta, ruoan alkuperästä ja luonnon kierroista sekä saadaan lisää vihreyttä ja ulkoilua arkeen.
Näin yhteisöpuutarha syntyy
- 01
Kohde ja tavoitteet
Sovimme tilaajan kanssa kenelle puutarha tehdään, mitä sillä tavoitellaan ja miten toiminta mitoitetaan budjettiin. Suunnittelemme paikan, laatikot, kastelun, kulkureitit ja kauden ohjelman.
- 02
Viljelijähaku ja ilmoittautuminen
Kokoamme yhteisön jo ennen avajaisia. Teemme viljelijähaun yhteistyössä tilaajan ja paikallisten verkostojen kanssa, keräämme ilmoittautumiset ja kerromme selkeästi, miten mukaan pääsee. Viestintää voidaan tehdä usealla kielellä.
- 03
Yhteinen viestintä ja käytännöt
Kontaktoimme ilmoittautuneet ja perustamme yhteisen viestintäkanavan, esimerkiksi WhatsApp-ryhmän. Sovimme viljelypaikat, yhteisten laatikoiden käytön, kasteluvuorot ja tapaamisaikataulun.
- 04
Rakentaminen ja avajaiset
Tuomme viljelylaatikot, kasvualustat, taimet, siemenet ja välineet sovitun kokonaisuuden mukaan. Perustamme puutarhan ja kutsumme viljelijät yhteiseen istutukseen. Perehdytämme osallistujat viljelyyn ja puutarhan käytäntöihin.
- 05
Puutarhuri mukana koko kauden
Puutarhurimme ohjaa viljelyä säännöllisillä käynneillä, esimerkiksi viikoittain tai joka toinen viikko. Autamme kylvöissä, kasvien hoidossa ja sadon hyödyntämisessä. Koordinoimme yhteistä hoitoa ja vastaamme sovituista huoltotehtävistä, kuten kastelujärjestelmästä tai vesitankin täytöstä.
- 06
Työpajat ja yhteinen tekeminen
Rakennamme puutarhan ympärille toimintaa: viljelyopastusta, kompostointia, luonnon tutkimista ja sadon säilöntää. Jaamme hoitovinkkejä ja tapahtumakutsuja yhteisessä kanavassa. Ohjelma mukautuu osallistujien kiinnostukseen.
- 07
Sadonkorjuu ja kauden päätös
Kokoamme ihmiset sadonkorjuun, säilönnän ja yhteisen aterian äärelle. Valmistelemme puutarhan talveen tai puramme kausikohteen sovitusti. Keskustelemme osallistujien kanssa seuraavan kauden toiveista.
- 08
Viljelijäkysely ja loppuraportti
Keräämme palautteen viljelijäkyselyllä ja keskusteluissa. Kokoamme tilaajalle raportin osallistujista, tapaamisista, tapahtumista, kokemuksista ja kehitysehdotuksista. Sovimme jo alussa, mitä seurataan, jotta raportointi vastaa tilaajan tavoitteita.
Tekemisestä kasvuksi.
Katso, miten valmistus, rakentaminen ja viljely liittyvät yhteen Blokgardenin työssä.
Ratkaisut käytännössä.
HelsinkiMalminkartanon yhteisöpuutarha ↗
Viljelyä ja yhdessä tekemistä keskellä kaupunkia.
RiihimäkiPeltosaaren yhteisöpuutarha ↗
20 viljelylaatikkoa Vantaanjoen vierelle yhdessä asukkaiden kanssa.
TurkuJyrkkälän yhteisöpuutarha ↗
Viljelypaikka, puutarhurin tuki ja yhteiset tapaamiset asukkaiden arkeen.
JärvenpääJampan yhteisöpuutarha ↗
Yhdessä perustettu puutarha ja ohjattua toimintaa läpi kasvukauden.
TampereHaiharan Ryytimaa ↗
Kartanon ympäristössä viljellään ja opitaan yhdessä.
Kerro meille paikasta ja tavoitteesta.
Suunnittelemme sopivan kokonaisuuden ja sovimme toteutuksesta, toiminnasta ja huollosta.
Ota yhteyttä ↗